Morkkis

Minulla on morkkis siitä, etten ole käynyt tapaamassa ystävääni, joka vajaa pari kuukautta sitten synnytti tyttövauvan.

Hän tuli kaupunkiin synnyttämään muttei halunnut, että olisin käynyt sairaalassa vaan toivoi, että vierailisin heillä kotona.


No, aikaa on mennyt.


Ystävä siis asuu viereisessä kunnassa, 40:n kilometrin, junalla n. parinkymmenen minuutin päässä. Meillä ei ole autoa, joten siis junalla olisi mentävä. - Lisäksi pitäisi toisessakin päässä kulkea muutama kilometri kohteeseen.


Junaan työpäivän jälkeen hyppääminen on kuitenkin osoittautunut ylitsepääsemättömän vaikeaksi.
Olen miettinyt syitä tähän.

Tietysti asiaan liittyy se, etten yleensäkään halua tai jaksa tehdä yhtään mitään isompaa työpäivän jälkeen; parin tunnin kahvittelu kaupungilla heti töiden jälkeen on ok, mutta kyllä minä haluan olla jo aika aikaisin kotona.
Lisäksi olen koko kevään kirjoittanut kandia aina välillä - välillä taas on vain halunnut vain olla.
Entä viikonloput? Yleensä on menoa; olen käynyt useana viikonloppuna toisessa kaupungissa kandiseminaarissa, jolloin koko lauantaipäivä on aika pitkälle mennyt siihen. Yleensä seminaarin jälkeen on myös pursunnut intoa kirjoittaa; siinä meni sunnuntai.
Ja muuten on ehkä ollut tupareita tai muita pippaloita...


Äh. Typerää.


Olen jo oivaltanut mistä on kyse. En halua mennä ystäväni kotiin, parisataa neliöiseen omakotitaloon ihastelemaan heidän perhe-elämänsä onnea ja sitä nyyttiä. Olen totta kai iloinen ja onnellinen heidän puolestaan, ystäväni on vihdoin äiti, mitä hän on aina halunnut ollakin, eikä lapsen saaminen käynyt ihan tuosta vain. Olen iloinen heidän puolestaan.
Jotenkin se asetelma kuitenkin vain ahdistaa minua.


Heillä on kaksi autoa, ystäväni on tyttönsä kanssa kaksin kaikki päivät. Eikö hän vain voisi ajaa kaupunkiin?


Olivat todelliset syyni ihan mitä tahansa vetoan virallisesti siihen, että ilman autoa on hankala tai vaivalloisen tuntuista lähteä.