lauantai 28. maaliskuuta 2009

Viikolla radiosta kuultua...

Radiossa kuultua, kuta kuinkin näin:


- Miten se arjen keskellä välittäminen sitten näkyy teillä?
- No nykyään ei oikein olla edes kotona samaan aikaan, tehdään vaan töitä pitääksemme lapset hengissä, että nykyisin aika huonosti varmaan.


Rehellisyys maan perii. :D

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Taustoja

Ehkä olisi hyvä kirjoittaa hieman taustoja.

Olen kohta 26-vuotias naimisissa oleva nainen. Käyn työssä, lisäksi opiskelen työn ohessa avoimella yliopistolla. Mieheni käy myös työssä ja opiskelee. Meillä on kissa. <3

Ajatukset vapaaehtoisesta lapsettomuudesta eivät tulleet yhtäkkiä, en vain yhtenä aamuna herännyt ja huomannut, että ei, en sittenkään halua lapsia. Tai ehkä se menikin juuri niin. Teininä, joskus kymmenen vuotta sitten en osannut edes ajatella itseäni äitinä, mutta eihän kenenkään siinä iässä tarvitse. Siskoni saatua omat lapsensa koin ristiriitaisia tunteita: toisaalta huomasin haluavani omia lapsia, toisaalta ajattelin, ettei ikinä minulle. Aloittaessani seurustelun mieheni kanssa olimme molemmat sitä mieltä, että haluamme lapsia, sitten joskus.

Vuosi sitten heräsin vahvaan haluun ja tarpeeseen saada lapsi. Ihan kuin elämästäni olisi puuttunut jotain. Myin ajatuksen miehelleni ja muutaman kuukauden kuluttua jätimme ehkäisyn pois. Yllättäen aikaa ehti kulua vain alle puoli vuotta, kun mieleeni hiipivät ensimmäiset ajatukset siitä, että ei, ihan oikeasti ei. Ei lapsia minulle.
Pohdin asiaa monelta kantilta. Luin vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneiden ihmisten ajatuksia, mutta samaan aikaan luin perheellisten naisten kokemasta äitiyden onnesta.

Ajatus lapsesta alkoikin tuntua vieraalta ja ahdistavalta.


Viime aikoina olemme käyneet asiasta keskusteluja mieheni kanssa. Mieheni ei ole vielä aivan valmis ajattelemaan sitä, ettei meille ehkä koskaan tule lapsia. - Toisaalta, kuten edelliseen postaukseen kirjoitin, voihan se mieleni vielä muuttua.
Olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että vien mieheltäni mahdollisuuden vanhemmuuteen. Hän ei kuitenkaan halua minun ajattelevan niin, sillä hänkin onnellinen jo nyt, ihan näin. Lisäksi hän on sanonut, ettei lapsettomuudesta missään nimessä tule deal brakeri, niin iso asia, että se johtaisi eroomme. Ei missään nimessä.

Mieli voi muuttua, totta kai

Yksi asia, minkä lapsettomuuden valinneet joutuvat kuulemaan usein on päätöksen epäily.
"Kyllä se mieli vielä muuttuu..."
"Odotahan vain..."


Onko lapsellisten tai lapsia haluavien ihmisten aivan käsittämättömän vaikeaa hyväksyä sitä, että joku haluaa elää eri tavalla? Lähtökohtaisesti he eivät tunnu pitävän päätöstä lapsettomuudesta arvokkaana mielipiteenä, mistä "kyllä se mieli vielä muuttuu" -kommentit kertovat. Päätökseni on siis arvoton, koska se ei vastaa heidän ajatuksiaan aiheesta?


Toinen asia mitä kuulee:
"Entä jos kadut sitten joskus, kun et koskaan tehnyt lapsia?"

Niin. Mutta entä jos joskus kaduttaa, että niitä on tehnyt? Varmasti ihmiset kokevat katumusta myös lasten saamisen johdosta, mutta eihän sitä saa ääneen sanoa. Yhteiskunnassa elää vahvana myytti onnellisesta vanhemmuudesta, eihän se voi muunlaista ollakaan!

Totta kai mieleni voi muuttua. Saatan herätä viiden vuoden kuluttua siihen, että biologinen kello tikittää sen verran lujaa, että sitä jälkikasvua on hankittava. - Valitettavasti tuolloin se lasten saaminen menisi tosiaan sinne hankinnan puolelle, kun päälle kolmekymppisenä joutuisi aika varmasti lapsettomuushoitoihin.

Voihan niinkin käydä, totta kai.

Mutta voi olla, ettei se muutu. Voi olla, että menen kolmekymppisenä sterilisaatioon.

Ja voihan olla, että joskus kaduttaa, mutta valintojensa kanssa on elettävä. Ihan niin kuin nekin tekevät, jotka joskus hiljaa mielessään katuvat sitä perheensä perustamista.

Miksi ei lapsia

Vapaaehtoisen lapsettomuuden valinnut kuulee usein kysymyksen: "Miksi et halua lapsia?" Tai "Ai et halua lapsia?? Miksi ihmeessä et?!?"

Miksi minun pitäisi haluta lapsia?
Miksi lapsettomuuden valintaa joutuu perustelemaan?

Minulla on syyni, jotka jaan useiden muiden lapsettomuuden valinneiden kanssa. Ennen kaikkea: En halua lapsia. Piste. Eikö se riitä syyksi? Pitäisi riittää.
En myöskään halua luopua vapaudestani rahan ja ajankäyttön suhteen. Tarkempia syitä on vaikka millä mitalla, kokosin erään aiheeseen liittyvän foorumikeskustelun sisällöistä listan, josta tuli lähes kaksi sivua. Niitä nyt ei kuitenkaan ole syytä eritellä tässä, sillä tuo vapaus on aika kaikenkattava perustelu.

Ne, jotka yrittävät vakuuttaa lasten olevan avain onneen ja tuntuvat ajattelevan, että kaikkien kansalaisvelvollisuus on avioitua ja täyttää maa, esittävät minulle aina vasta-argumentin: "Mutta nuohan ovat aivan typeriä syitä! Et sinä sitten enää noin ajattele, kun sinulla on niitä lapsia."

Aivan.

Minä olen onnellinen nyt, rakastan elämääni tällaisena kuin se on. Miksi ihmeessä haluaisin tehdä minulle nyt tärkeistä asioista merkityksettömiä, kun en edes halua lapsia? Totta kai ihmisten prioriteetit muuttuvat lasten saamisen myötä, mutta ei helvetti sentään, onko se jokin asia, mihin tulisi pyrkiä, halusi tai ei?


Kun joku ilmoittaa, että haluaa lapsia, kuka silloin kysyy: "Miksi ihmeessä?!? Oletko nyt ihan varma?? Miksi kukaan haluaisi omakotitalon esikaupunkialueella, kaksi lasta ja koiran?!?"
"Perustele!"

Aloitus

Vapaaehtoinen lapsettomuus kohtaa tänäkin päivänä ennakkoluuloja. Menneillä vuosisadoilla naisen arvo mitattiin ainakin osittain lasten lukumäärän kautta, vieläkö nykyäänkin on näin?

Kyllä, valitettavasti.

Tässä blogissa kirjoitan vapaaehtoiseen lapsettomuuteen liittyvistä asioista, ajatuksista ja elämästä.


Tervetuloa, olit sitten lapsellinen tai lapseton.