Taustoja

Ehkä olisi hyvä kirjoittaa hieman taustoja.

Olen kohta 26-vuotias naimisissa oleva nainen. Käyn työssä, lisäksi opiskelen työn ohessa avoimella yliopistolla. Mieheni käy myös työssä ja opiskelee. Meillä on kissa. <3

Ajatukset vapaaehtoisesta lapsettomuudesta eivät tulleet yhtäkkiä, en vain yhtenä aamuna herännyt ja huomannut, että ei, en sittenkään halua lapsia. Tai ehkä se menikin juuri niin. Teininä, joskus kymmenen vuotta sitten en osannut edes ajatella itseäni äitinä, mutta eihän kenenkään siinä iässä tarvitse. Siskoni saatua omat lapsensa koin ristiriitaisia tunteita: toisaalta huomasin haluavani omia lapsia, toisaalta ajattelin, ettei ikinä minulle. Aloittaessani seurustelun mieheni kanssa olimme molemmat sitä mieltä, että haluamme lapsia, sitten joskus.

Vuosi sitten heräsin vahvaan haluun ja tarpeeseen saada lapsi. Ihan kuin elämästäni olisi puuttunut jotain. Myin ajatuksen miehelleni ja muutaman kuukauden kuluttua jätimme ehkäisyn pois. Yllättäen aikaa ehti kulua vain alle puoli vuotta, kun mieleeni hiipivät ensimmäiset ajatukset siitä, että ei, ihan oikeasti ei. Ei lapsia minulle.
Pohdin asiaa monelta kantilta. Luin vapaaehtoisen lapsettomuuden valinneiden ihmisten ajatuksia, mutta samaan aikaan luin perheellisten naisten kokemasta äitiyden onnesta.

Ajatus lapsesta alkoikin tuntua vieraalta ja ahdistavalta.


Viime aikoina olemme käyneet asiasta keskusteluja mieheni kanssa. Mieheni ei ole vielä aivan valmis ajattelemaan sitä, ettei meille ehkä koskaan tule lapsia. - Toisaalta, kuten edelliseen postaukseen kirjoitin, voihan se mieleni vielä muuttua.
Olen kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että vien mieheltäni mahdollisuuden vanhemmuuteen. Hän ei kuitenkaan halua minun ajattelevan niin, sillä hänkin onnellinen jo nyt, ihan näin. Lisäksi hän on sanonut, ettei lapsettomuudesta missään nimessä tule deal brakeri, niin iso asia, että se johtaisi eroomme. Ei missään nimessä.