lauantai 21. maaliskuuta 2009

Mieli voi muuttua, totta kai

Yksi asia, minkä lapsettomuuden valinneet joutuvat kuulemaan usein on päätöksen epäily.
"Kyllä se mieli vielä muuttuu..."
"Odotahan vain..."


Onko lapsellisten tai lapsia haluavien ihmisten aivan käsittämättömän vaikeaa hyväksyä sitä, että joku haluaa elää eri tavalla? Lähtökohtaisesti he eivät tunnu pitävän päätöstä lapsettomuudesta arvokkaana mielipiteenä, mistä "kyllä se mieli vielä muuttuu" -kommentit kertovat. Päätökseni on siis arvoton, koska se ei vastaa heidän ajatuksiaan aiheesta?


Toinen asia mitä kuulee:
"Entä jos kadut sitten joskus, kun et koskaan tehnyt lapsia?"

Niin. Mutta entä jos joskus kaduttaa, että niitä on tehnyt? Varmasti ihmiset kokevat katumusta myös lasten saamisen johdosta, mutta eihän sitä saa ääneen sanoa. Yhteiskunnassa elää vahvana myytti onnellisesta vanhemmuudesta, eihän se voi muunlaista ollakaan!

Totta kai mieleni voi muuttua. Saatan herätä viiden vuoden kuluttua siihen, että biologinen kello tikittää sen verran lujaa, että sitä jälkikasvua on hankittava. - Valitettavasti tuolloin se lasten saaminen menisi tosiaan sinne hankinnan puolelle, kun päälle kolmekymppisenä joutuisi aika varmasti lapsettomuushoitoihin.

Voihan niinkin käydä, totta kai.

Mutta voi olla, ettei se muutu. Voi olla, että menen kolmekymppisenä sterilisaatioon.

Ja voihan olla, että joskus kaduttaa, mutta valintojensa kanssa on elettävä. Ihan niin kuin nekin tekevät, jotka joskus hiljaa mielessään katuvat sitä perheensä perustamista.